Heppailua

Nama tekstit ei nyt ole ihan kronologisessa jarjestyksessa, kun asioita muistuu mieleen miten milloinkin eika kaikkea viitsi laittaa yhteen ja samaan postaukseen. Siispa kerron nyt siita, kun olin tiistaina ratsastelemassa.

Maanantaina kavin Kaikouran infokeskuksessa varaamassa tiistaiaamulle tunnin mittaisen ratsastusretken. Olisin halunnut kahden tunnin mittaisen, mutta eivat kuulemma silla hetkella tarjonneet sita, joten tyydyin yhteen tuntiin. No, varauksen tehdakseen asiakaspalvelijarouva tarvitsi sitten nimeni. Taalla on koko reissun ajan ollut ihmisilla vaikeuksia mun sukunimen kanssa. Etunimi menee helposti jakeluun ja se jopa lausutaankin aika hyvin (no eipa oo montaa kirjainta, etta ei luulisikaan olevan vaikeaa). Mutta sukunimi tosiaan tuottaa aina vaikeuksia. Joskus luettelen sen kirjain kirjaimelta, joskus tyydyn nayttamaan passia. Nyt olin jostain syysta siirtanyt passin laukusta pois, eika se siis ollut mukana, joten naytin ajokorttia, kun se aina lompakosta loytyy. Sitten kavi klassiset. Sanoin ihan selkealla ja kuuluvalla aanella sukunimeni, ja naytin heti peraan ajokorttia ja osoitin toisiksi ylinta rivia. Ei siina sitten mitaan, kavelen putiikista pois ja katson kuittia. "Name: Ajokortti". Niinpa niin.

Eihan tuolla muuten olisi mitaan valia, mutta koska olin silla hetkella ainoa ilmoittautunut, tallilta soitettaisiin hostelliini, jos retki peruttaisiin. Ja jos ne soittaisivat ja ilmoittaisivat nimen "Ajokortti", eivat he siella hostellilla tieda etta kenesta on kyse :) Niinpa sitten, paastyani takaisin hostellille (Albatross Backpackers Inn, suosittelen ehdottomasti jos joku Kaikouraan joskus eksyy, aivan ihana paikka ja viela ihanammat omistajat), kavelin respaan ja kerroin tilanteen. Olivat varsin huvittuneita :) Ja niin olin kylla minakin. Soittivat sitten tallille ja ilmoittivat mun oikean nimen, vaikka mun mielesta olisivat voineet ihan vaan kirjottaa lapun johonkin nakyville etta jos joku soittaa tallaisesta asiasta ja mainitsee taman nimen, silla tarkoitetaan oikeasti tata nimea. No anyway. Kymmenelta aamulla oli sitten jonkun tarkoitus hakea mut sielta hostellilta, jos olisi siihen mennessa joku muukin ilmoittautunut. No, pari minuuttia vaille kymmenen tallilta soitettiin ja sanottiin, etta ei ole muita ilmottautuneita, retkea ei jarjesteta, haluatko etta siirretaan sut iltapaivalle ja katotaan tuleeko sinne muita? Ok. Olin sitten iltapaivalla puoli kahdelta taas valmiina odottamassa, kunnes soittivat, etta ei ole ilmottautuneita, mutta seuraavalle aamulle olisi kolme, silloin voisit tulla. Muuten ihan jees, mutta silloin lahtee bussi ja matka jatkuu.

Kavi kuitenkin ilmi, etta yksi niista seuraavan aamun ilmoittautuneista asui samassa hostellissa, ja sattui istumaan siina pihalla. Olin vahan aikaisemmin istunut itsekin pihalla siina poydassa, ja kuullut jonkun tyton mainitsevan talle miehelle jotain etta "did you sort out that horse riding thing?" ja mies vastasi myontavasti. Mainitsin sitten respan tytolle, etta kyseessa saattaisi olla tuo mies tuolla ulkona, ja kaytiin sitten kysymassa. Olihan se. Tallilta oli sanottu, etta retki voitaisiin viela jarjestaa reilun tunnin paasta, jos sinne saadaan tama mies tai joku muu sielta seuraavan aamun retkelta. Kavi sitten niin hyvin, etta mies suostui tunnin varoitusajalla lahtemaan, ja sai viela kaverinsa (joka oli siis myos ilmoittautunut seuraavalle aamulle, asui toisessa hostellissa) mukaan, eli meita oli sitten kolme lahdossa! Siina sitten odotellessa juttelin miehen kanssa. Oli ihan alyttoman hauska tyyppi, kolmekymppinen skotti Alex, joka ei ollut koskaan ratsastanut. Kertoi kuinka oli havittanyt lompakkonsa ja sen mukana kortit sun muut, ja monen mutkan kautta uusi kortti on odottamassa sita Melbournessa sen aidin jonkun kaverin kotona. Ja niin edelleen.

Meita tultiin sitten puoli kolmen aikaan hakemaan, ja koukattiin viela sen toisen hostellin kautta hakemassa Alexin kaveri, jonka nimi meni multa vahan ohi. Sen verran sain kuitenkin selville, etta on 28v hollantilaistytto. Tai nainen. Olivat tavanneet Australiassa ja nyt reissaavat enemman tai vahemman samaa matkaa taalla Uudessa-Seelannissa. Kuskina toimi tallin omistaja, en muista hanenkaan nimea. Hoh. Oli mukava, jutteli koko matkan kaikenlaista. Kyseli kaikkien ratsastuskokemusta, ja kun mun vastaus kuului etta "around 9 or 10 years or something", Alex oli ihan etta "woooow that's impressive". Matkan aikana kavi viela ilmi, etta joku neljaskin henkilo tulee mukaan. Kolmekymppinen saksalaisnainen.

Nama kolme muuta eivat sitten olleet tietenkaan koskaan ikina ennen ratsastaneet, "mita nyt joskus pienena ponitalutusta". Ja hitaimpien ehdoilla sitten mentiin. Oppaita oli kaksi, kulkivat jonon ekana ja vikana, luonnollisesti. Tunnin verran siis ratsastettiin vuoren juurella metsassa. Parasta oli kuitenkin se, kun vartin verran kuljettiin kohtuullisen reippaasti virtaavan joen vierella ja kuljettiin siksakkia sen yli aika paljon. Oli aika hienoa :) Yhta peltosuoraa lukuunottamatta koko matka kaveltiin. Suoralla sitten nuo kolme plus edella kulkeva opas ravasivat, mina ja takana oleva opas otettiin etaisyytta ja laukattiin sitten muiden peraan. Hevoset olivat ihan hauskoja, mutta selvasti oppineet hyotymaan kokemattomista ratsastajista - matkaa hidasti (ja mua arsytti) jatkuva pysahteleminen, kun hevoset jaivat syomaan polun vieresta pitkaa heinaa. Ja vaikka oppaat kuinka huutelivat ohjeita etta kiskokaa niiden paat ylos ja laittakaa ne liikkeelle, niin eivat he kylla paljoa saaneet aikaan. Hmh. Ja toinen arsytyksen aihe: valokuvaus. Ihan ok jos ottaa pari kuvaa sielta hevosen selasta, mutta nailla oli koko ajan kamerat kadessa ja kaikki keskittymiskyky meni kuvien ottamiseen, ei hevosten tiella pitamiseen. Huomasin, etta oppaatkin rupesivat loppumatkasta vahan turhautumaan, kun ohjeita ei kuunneltu.

Joka tapauksessa oli ihan kivaa, maisemat oli upeat ja mulla oli alla aika pirtsakka ja symppis nuori tamma :) Paluumatkalla paapuheenaihe oli strutsin- ja kananmunien erot ja elainten free range -kasvatus ja ne lukemattomat eri elaimet, joita tallin mailla oli (he pitavat tallin ohella elainfarmia, ts. siella on laidasta laitaan farmielaimia, ja taisi sielta loytya kengurukin).

Niin, ja itsellanihan ei ollut kameraa mukana, koska halusin nauttia siita ratsastuksesta - en kuitenkaan olisi saanut laitettua kameraa mihinkaan taskuun. Ja mina hevosen selassa ei ole niin outo ilmio, etta siita pitaisi varta vasten ottaa kuva :)